MINÄ OLEN
Tarkoitukseni olla itseni paras versio

Moni varmasti ihmettelee blogini domainin (.info) valintaa. Olen niin kaukana 5D-maailmasta, etten edes oikein tiedä, miten asiaa lähestyisin, saati miten informoisin muita ihmisiä. Aion kuitenkin jatkaa tätä blogia samalla asenteella kuin edellistä blogia. Tämä ei ole info-sivusto siinä mielessä, että tuntisin tarvetta valistaa muita ihmisiä. Tämä blogi peilaa omaa kasvuani.

En puhu enää henkisestä kasvusta, sillä henkinen kasvu viittaa egon tietoisuuden laajenemiseen. 5D -tietoisuudessa ihminen on jo irtautunut egon tajunnan rajoituksista. Tästä uudesta näkökulmasta katsottuna puhun sielun evoluutiosta. 5D -tietoisuus kehittyy energian värähtelyn nousun myötä ja värähtely nousee sitä korkeammaksi, mitä paremmin yhdymme sisäisen olentomme värähtelyihin ja sydämen intuitioon. Siten meillä on välitön pääsy universumin tietoisuuteen.

Edellisen blogini rakentuessa huomasin, että minä itse olen itseni vaikuttavin inspiraation lähde. Kun olin alamaissa ja luin omia kirjoituksiani mielialani nousi ihmeellisesti uusiin sfääreihin. Egoni kyseli aikansa, että mitä tämäkin on tarkoittavinaan ja oli tietävinään, että tämähän on aivan höpöhöpö-juttua, mutta kirjoitukset valaisivat päiväni.

Olen kulkenut pitkän tien sen jälkeen, kun 20-vuotta sitten putosin mustaan aukkoon, enkä osannut arvostaa mitään siitä, mitä olin saavuttanut. Ainoa ratkaisu tuntui olevan, että tapan itseni. Sekin musta aukko jäi taakse.

Lapsena kun pikkusiskoni ei ollut vielä syntynyt, olin äitini silmäterä ja hemmottelun kohde. Olimme kerran menossa metsään poimimaan mustikoita kun sanoin äidilleni: ”Ota kultas reppuselkään, tulkoon pennut perässä.”

Siinä on kiteytettynä tämän blogin ajatus. Haluan antaa intuitioni kantaa minut sinne, minne minun on määrä mennä. Olen sekä oppilas että opettaja, aivan samoin kuin vanhemmat oppivat lastensa valinnoista ja kasvavat siten vanhempina. Blogin seuraajat voivat antaa valintojeni ohjata omaa elämäänsä tai jättää ne omaan arvoonsa. Muilla ihmisillä on oma tie kuljettavanaan. Uskon, että kaikki löytävät tiensä.

Videot: