Olemme ihmishahmossa olevia henkiolentoja Hengelliset oppaamme sanovat, että ei edes 1% siitä, mitä ihmiskunta pitää totuutena ole totta. Jos oikeasti olemme niin harhaan johdettuja, mitä ylipäätään voimme pitää kiintopisteenä tai luottamuksen arvoisena? Jos kulttuurimme ja yhteiskunnassa vallitsevat normit ja sovinnaisuussäännöt merkitsevät yhtä vähän kuin omaisuutemme, mihin voimme uskoa? Maailman talousfoorumin ”Suuri nollaus” -agenda on normikansalaisen…
Eilen kävin pitkästä aikaa ostoksilla itse ilman avustajaa. Haluamani maito oli kylmäkaapissa ylimmällä hyllyllä. Näin erään naisen kävelevän minun suuntaani ja pyysin häntä ystävällisesti ojentamaan minulle haluamani maitopurkin. Kun hän näki, että puhun hänelle hän viittoili minulle sanaakaan sanomatta, ettei hän kuule. Yllätyksekseni nainen kuitenkin ojentautui ylimmälle hyllylle, tarttui haluamaani maitopurkkiin ja ojensi sen minulle….
Maaliskuun lopussa pitkäaikainen, kiinalainen avustajani perusti oman toiminimen ja alkoi tehdä työtä kotitoimistossaan. Se oli suuri harppaus eteenpäin hänen kannaltaan, mutta minulle se oli suuri menetys. Joitakin vuosia lukuun ottamatta hän toimi osa-aikaisesti avustajanani noin 15 vuoden ajan. Viimeiset 4 vuotta meillä oli hyvin intensiivinen, jouhea työsuhde, sillä meille syntyi vuosien aikana lähes telepaattinen yhteys….
Multilingual WordPress with WPML