Ajatuksen siivin
-
Energian keskittäminen – jaa valosi
1970-luvulla rationalisoiminen oli kova sana kun yritykset pyrkivät järkeistämään toimintansa eli mm. eliminoimaan päällekkäiset toiminnot keskittyen päätoimialaansa. Tämä tarkoitti sitä, että yritykset selkiyttivät toimenkuvaansa ja karsivat pääasiallisen bisneksen kannalta turhat rönsyt toiminnastaan. Pyrkimyksenä oli tehostaa toimintaa aikaa ja rahaa säästämällä. Harkittujen toimenpiteiden ansiosta yritykset ovat vuosikymmenien kuluessa huomattavasti parantaneet tuotteittensa ja palvelujensa laatua, mikä on…
-
Esteettömyys on toisten palvelua
Yhden hengen talouden pyörittäminen ikäänkuin huolehtisit suurperheestä asettaa tiettyjä vaatimuksia asuntosuunnitteluun. Esteetön ympäristösuunnittelu tulee kuitenkin vasta asenteiden muokkauksen jälkeen. Itse en edes tiedostanut voivani pyörittää yhden hengen talouttani ikäänkuin minulla olisi suurperhe ennen kuin asiat olivat kypsyneet siihen pisteeseen, että minun oli pakko nähdä tosiasiat kaikessa yksinkertaisuudessaan eli näin asiat uudesta perspektiivistä. Esteettömyyden henkinen puoli…
-
Yhteyteni luontoon – Galaktinen federaatio parvekkeellani
Näkymä olohuoneen ikkunasta Toukokuun lopussa huomasin, että pulut olivat tehneet pesän parvekkeelleni. Niillä oli pesässä kaksi poikasta. Koko suku, noin 20 yksilöä, oli kokoontunut parvekkeelleni niitä hoitamaan ja jälki oli sen näköistä: parveke oli kauttaaltaan pulujen jätöksissä. Asia masensi minua valtavasti kunnes tajusin, että nythän minulla on erinomainen tilaisuus luoda telepaattinen yhteys näihin intuitiivisiin olentoihin….